Saan seuraavan Päätaloni vasta ensi viikolla, sitä ennen piti keksiä muuta. Hyllystä löytyi joskus lukematta jäänyt F. E. Sillanpää. Loppukesästä luvassa tarkempi blogimerkintä kaikesta kesän aikana luetusta (pitkästä aikaa useampi kirja lyhyessä ajassa!). Sillanpäästä sen verran, että minulle jäi epäselväksi  se, mitä pidin teoksesta (Elämä ja aurinko, 1916). Se ei ollut sellainen kuin odotin, vaikken oikeastaan odottanutkaan mitään. Se ehkä poikkeaa liikaa noista viime aikoina luetuista Kalle Päätalon Koillismaa-sarjan kirjoista, että tuohon oli vaikea saada otetta. Toisaalta, kirjan lopussa oli kokoelma aikalaisarvosteluja ja niissä pohdittiin samoja asioita kuin mitä minun mielessäni pyöri. Välillä vähän turhankin paljon ja pitkästi sellaista "kielellistä hienostelua", tuntui että kirjailija on oikein haluamalla halunnut etsiä metaforia luonnosta ja pohdiskella minun makuuni aivan liikaa ylipäänsä ihmisenä olemista. (Ehkä tässäkin vaikuttaa osaltaan se, että nuo Päätalot ovat täynnä niin realistisia kuvauksia ja suorasukaisia ihmisiä että tuollainen filosofinen mietiskely tuntuu kaukaiselta ja vieraalta.)

Hauskinta tuossa painoksessa oli ehdottomasti eräs vuonna 1916 ilmestynyt Turun Sanomien tuohtunut arvostelu teoksesta. Tässä joitakin katkelmia, kursiivit minun lisäämiäni:

"Ilmoitettavakseni lähetetty mikäli tiedän tähän asti kirjallisuudessamme tuntemattoman henkilön kyhäelmä 'kertomus ja kuvaus' liikkuu pornografian rajamailla. Sitä sopisi lähinnä verrata joitakin vuosia sitten ilmestyneeseen Viettejä nimiseen 'novellikokoelmaan', joka tekijää ei tässä ole tarpeen mainita. F. E. Sillanpää on luultavasti kuvitellut luoneensa jonkinlaista 'l´art pour l´art'ia, taidetta taiteen vuoksi, joka on 'yläpuolella hyvän ja pahan'. Mutta hän ei ole ottanut huomioon, että paljaitten viettien eritteleminen, vieläpä usealla sadalla sivulla, ei ole taiteelliselle käsittelylle kyllin arvokas aihe. Allekirjoittanut ei suinkaan kuulu niihin, jotka arvostelevat taidetta määrättyjen, ahtaasti moralististen näkökohtien mukaan. Mutta joku raja sopivan ja sopimattoman välillä on sentään olemassa. Sitäpaitsi voidaan arkaluontoista, jopa arveluttavaakin aihetta käsitellä hienolla tavalla. Sitä ei Sillanpään kirja tee, vaikka tekijä onkin korulauseilla, oudoilla vertauksilla ja kaikenlaisilla eriskummallisuuksilla koettanut sitä siistitä. (---) Mitä sitten tapahtuu? Itse asiassa ei mitään. Henkilöt eivät toimi eivätkä tee mitään, eivätkä sanottavasti puhukaan. He vain 'makaavat kedolla vieretysten ja suutelevat suutelemistaan, ei muuta' - ellei mitään vaarallisempaa ole kysymyksessä. (---) Useat heistä ovat täydellisiä tyhjäntoimittajia, jotka elävät yksinomaan viettejään, vaistojaan ja himokkaita mielikuvituksiaan varten ja päiväkaudet hypistelevät päivänkakkaroita (---) -- ehtiihän hän [Elias] olla pitkälle menevissä suhteissa kahden naisen, Lyylin ja Olgan kanssa. Jälkimmäinen on niin turmeltunut, että hänelle meidänkin aikanamme lienee mahdoton todellisuudessa löytää vastinetta. (---) Minusta olisi ollut 'maukkaampaa', että tekijä olisi käyttänyt käsikirjoituksensa aivan toiseen tarkoitukseen kuin julkaisemiseen. Mutta kun tätä älyä tekijältä puuttui, olisi Kirjan velvollisuus ollut saattaa hänet järkiinsä. (---) " (Mikko W. Erich)

Myönnän, että minuakin häiritsi se, että henkilöt eivät itse asiassa koskaan tehneet mitään. Jos saan taas verrata Päätaloon (johon en tätä kirjaa vertaisi muussa tapauksessa ellei se sattuisi olemaan juuri tällä hetkellä "työn alla"), niin siinä esimerkiksi juodaan koko ajan kahvia tai korviketta, tässä ei koskaan mitään. Yksi päähenkilöistä kutoo kangaspuilla ja ostaa loimilankoja, mutta ei muuta. Lopun aikaa poimitaan niitä päivänkakkaroita ja suudellaan ja haaveillaan. Ja tulkitaan omia tunteita liiaksikin asti. En tietenkään voi tietää millaista oli suhtautuminen tuollaiseen "eroottiseen kuvaukseen" (no, suutelemista kuvattiin mutta parin poistuessa "pariksi tunniksi aittaan" kertoja jäi odottamaan oven ulkopuolelle) tuona aikana, mutta tänä päivänä luettuna se tietenkin oli hyvin kevyttä ja mistään pornografiasta ei voida puhuakaan tämän teoksen kohdalla. (Ja tuo arvostelussa mainittu Olgan "turmeltuneisuus" oli sitä, että tämä oli läheisissä väleissä tuon Eliaksen kanssa, vaikka oli menossa naimisiin toisen kanssa...)

"Outoja vertauksia ja kaikenlaisia eriskummallisuuksia" kirja oli varmaan kyllä täynnä, mutta toisaalta juuri niistä muodostui se omaperäinen tunnelma, mikä kantoi läpi teoksen. Jollain tavalla kuitenkin pidin siitä paljon. Etenkin loppua kohden kerronta oli turhan "konstikasta", mutta päällimmäinen tunne ei ole silti ollenkaan negatiivinen. Oikein sopiva kirja tällaiselle helteisen heinäkuun päivälle. Joutilaisuuden ylistys.

Juhani Siljon arvostelusta (Uusi Aura, 1916): "Kolmesataaviisikymmentäneljä sivua mikroskooppitaidetta!"

Lukemisen ohessa on tullut tutkailtua karttoja ja kotimaan matkaoppaita tulevaa kesälomareissua varten. Niin paljon ihania ja kiinnostavia kohteita - niin vähän aikaa, niin vähän rahaa...

Kävimme pienellä lomareissulla Savonlinnassa. Olavinlinna, Savonlinnan maakuntamuseo, höyrylaivaristeily... Kahdessa päivässä ehtii nähdä vaikka mitä ja silti jää paljon vielä toiseenkin kertaan! Sääkin oli mukava: torstaina viileni hieman iltaa kohti (yö oli tosin muuten oikein mukavassa hotellissa tuskallisen kuuma ja ikkunan avattuamme hyökkäsi sisälle kauhea hyttysparvi) ja perjantaina oli niin sopivan lämmin kuin vain voi olla. Hihattomalla paidalla ja ylös käärityillä farkuilla ei tullut kuuma. Minä kun käytän farkkuja oikeastaan kesät talvet, tänä kesänä on tosin useamman kerran joutunut tekemään poikkeuksen helteiden vuoksi. Perjantai-iltana takaisinpäin tultaessa oli jo pilvisempää ja yö tuntui melkein kylmältä.

Varsinainen kesälomareissumme alkaa elokuussa, odotan jo innolla. Siitä lisää sitten myöhemmin. Odotan jo opiskelujenkin alkamista sekä sitä, että Helsingin kesällä kiinni olevat päiväkodit aukeavat elokuun puolessa välissä.

Sinä verhoudut valoon. Du sveper dig i ljus.
(Johanna Häiväoja, 2002)

Kävin eilen kävelemässä Helsingissä Hietaniemen hautausmaalla. Pääasiallinen tarkoitukseni oli löytää eräs suvun hauta (minkä löysinkin), mutta loppujen lopuksi kävelyllä vierähtikin lähes pari tuntia.

Oskar Merikanto (1868-1924).

Topelius (1818-1898).

Saima Harmaja (1913-1937).

Löysin haudan noin vuosi sitten sattumalta: tiesin, että jossain sillä hautausmaalla tämä on, mutta tarkemmasta sijainnista ei ollut mitään tietoa. Kerran sitten päätin vain kääntyä jossain kohdassa vasemmalle kuvaamaan merimaisemaa, ja oikein hätkähdin kun rivin päässä oli kivi, jossa luki kuin lukikin Saima Harmaja.

Haudalle oli joku jättänyt 11.8. päivätyn runon "Kukka ja perhonen":

Oi tuskaa kukkasen hennon,
joka kylmään multaan jää,
kun hurmassa häilyvän lennon
pois perhonen häviää.

Sen juuret on syvällä maassa,
terälehdet kannata ei.
Mut hetkessä autuaassa
sen sielun perhonen vei.

Sini-ilmoja siivet halaa!
Luo kukkasen loisteessaan
ne ehkä hetkeksi palaa
tai ehkä ei milloinkaan.

 (Saima Harmaja 11.8.1935)

Selman juonien väliajalla.

Jos joku ei ole sattunut huomaamaan, niin ulkona on kamalat helteet. Ja jos joku ei tiedä, niin asun 25 neliön yksiössä vanhassa kerrostalossa, jossa on ikkuna vain yhteen suuntaan - sinne, mistä aurinko porottaa aamusta iltaan. Se, että sisälämpötila on jatkuvasti 28-30 astetta ei ole kovin mukavaa... Koska en valittanut talvella kylmyyttä vaan päinvastoin olin siitä iloinen, koen oikeudekseni valittaa nyt näistä helteistä.

Pidän kovasti ukkosesta ja vesisateesta, mutta se edellisten päivien painostava, hiostava ja enteilevä ilma oli aika tukahduttavaa. Oli sitten sisällä tai ulkona. On jokseenkin masentavaa, että kun avaa ikkunan, sisään ei käy tuulenvirettäkään. Ilma suorastaan seisoi paikallaan keskiviikkona. Joka puolella näkyi tummia pilviä, mutta missään ei muutamia pisaroita enempää satanut. Siinä vaiheessa oikein odotti, että raikas sade olisi kastellut ja laukaissut sen painostavan ilmaston. Ei, sateet tulivat vasta torstaina. Silloin Helsingissä ilmeisesti oli paikallisesti satanut sitten ihan urakalla, keskustassa ihan tulviksi asti. Harmi, etten ollut näkemässä. Meillä oli silloin illalla Selman juonien esitys Nurmijärvellä, sielläkin satoi ja jyrisi muttei kauhean paljon. Esitys saatiin keskeytyksettä loppuun, vaikka väliaikaa jouduttiin lähestyvän ukkosen takia venyttämään puolella tunnilla. Kiitos kärsivälliselle yleisölle! :)

Nyt on onneksi jo vähän viileämpi. Tänäänkin on paistanut aurinko, mutta ilmassa on ollut koko ajan pieni tuulenvire eikä ole enää sellainen tukala olo. Sisälläkin voi tällä hetkellä (kello 23) jopa hengittää ilman, että sanomalehtirulla pitää postiluukkua auki läpivedon saamiseksi. Myöskään tuuletin ei ole enää päällä. Ikkuna on auki läpi yön (toivottavasti ei lennä mitään lintuja sisälle, se olisikin kiva...!) ja patja on siirretty parvisängystä lattialle. Yö menee hyvin, mutta aamulla on melko ikävä herätä suoraan porottaviin auringonsäteisiin. No, eipä tässä valittaminen auta. Pakko silti myöntää, että odotan jo syksyä monestakin syystä. Onneksi kesä on vain kerran vuodessa. ;)

Ja jotka ette ole vielä käyneet Nurmijärven Kivi-juhlilla Selman juonet -näytelmää katsomassa, vielä ehtii! Esitykset lauantaina ja sunnuntaina klo 15, liput Lippupalvelusta tai portilta. Muistakaa bussikuljetus Helsingistä! Tervetuloa!

Juhannusaattoilta höyrylaiva Tarjanteella. Tykkään.

Ensi viikon perjantaina, 2. heinäkuuta kello 18 meillä on jo Selman juonien ensi-ilta, joten tässä joskus lupaamani teatteriaiheinen, infopainotteinen merkintä.

Joka kesähän tulee käydä ainakin yhdessä kesäteatterissa - jos minä saisin valita kaikkien puolesta niin suosittelisin tätä. Ihan jo yksin miljöönkin vuoksi. Näyttelemme nimittäin Taaborinvuorella, Nurmijärven Palojoella, paikassa, jossa itse Aleksis Kivi lapsena leikki. Kivihän tämän mäen Taaborinvuoreksi nimesikin. Tien toisella puolella on punainen mökki, Kiven syntymäkoti, jossa kehotan myös vierailemaan.

Taaborille kävellään kaunista mäkeä ylös, ja polun varrella on erilaisia museomökkejä (lähiseudulta sinne aikoinaan siirrettyjä): on niin nahka- kuin puusuutarinkin mökkejä, sepän pajaa ja niin edelleen. Niihin voi tutustua hyvin ennen esityksen alkua ja esimerkiksi väliajalla sopii niitä kierrellä. (Museoalue on toki avoinna esitysten ulkopuolellakin.) Meneillään on myös Taabor 10: Taapori ITE -taidenäyttely, johon kuuluvia mitä erilaisempia teoksia löytyy ympäri aluetta.

Selman juonet (1869) on yksi Kiven ehkä vähiten tunnettuja näytelmiä. Näytelmä jäi Kiveltä kesken, vaille loppuratkaisua. Reilut sata vuotta myöhemmin kirjoitti (tietysti "Kiven kielellä") Ilpo Tuomarila siihen lopun ja tämä versio on myös tämä Kivi-juhlien Selman juonet. Tuomarilan viimeistelemä versio on alun perin kirjoitettu MTV:n samannimiseen TV-elokuvaan. Taaborille näytelmän tuo nyt ohjaaja Hannu Huuska, joka oli itse mukana tuossa Seppo Wallinin ohjaamassa elokuvassa.

Kivi-juhlat toteuttaa Selman nyt Nurmijärven Musiikkiopiston, Nurmijärven Tanssiopiston sekä Kansalaisopisto Jukolan yhteistyönä. Musiikin Kiven runoihin on näytelmään varta vasten säveltänyt Panu Aaltio (säveltänyt musiikkia mm. Tummien perhosten koti -elokuvaan). Luvassa on siis paljon musiikkia, laulua, tanssia ja näyttäviä, värikkäitä pukuja! Puvustuksesta vastaa Marjaana Laajakoski.

Ja mistä Selman juonissa on kyse? Näytelmän esite sanoo seuraavaa: "Koronkiskuri Fokas on ihastunut Selmaan ja rakastunut tämän rahoihin - tarkemmin sanottuna Selman isän rahoihin. Umpikiero Fokas lahjoo lääkärin antamaan lausunnon, jonka mukaan Fokas on mennyttä miestä ja riutuu lemmen tuskissa, jos ei saa Selmaa. Selman isä, kartanonherra Herman, ei halua Fokasin onnetonta kohtaloa harteilleen ja Fokas saa tahtonsa läpi - Herman lupaa kuin lupaakin Fokasille kauniin tyttärensä käden.
Matkassa on mutka, Selmalla nimittäin on jo sulhanen. Isän sana on kuitenkin laki, ja isän sana täytyy siis saada muuttumaan, muuten Selma on pian Fokasin vaimo.
Selma iskee takaisin ja alkaa juonittelun vyyhti, johon osallistuvat myös Selman veli ja tämän morsian. Jopa valepukuja tarvitaan."

(Lue myös Vartti-lehdessä ilmestynyt juttu Selman juonista täältä.)

Esitykset

Perjantai 2.7. kello 18.00 (ensi-ilta)

Lauantai 3.7. kello 15.00

Sunnuntai 4.7. kello 15.00 (kello 13.00 Nurmijärven seurakunnan jumalanpalvelus Taaborilla)

Maanantai 5.7. kello 18.00

Torstai 8.7. kello 18.00

Perjantai 9.7. kello 18.00

Lauantai 10.7. kello 15.00

Sunnuntai 11.7. kello 15.00

Esityksen kesto 2 – 2 1/2 t (sisältää väliajan).

Liput: 25 – 17 € (Lippupalvelu)

(Ks. myös ryhmälipputilaus.)

Taaborilla on runsaasti paikoitustilaa, joten omalla autolla on helppo tulla. Helsingistä tuleville vinkiksi, että sieltä järjestetään teatteribussi Taaborinvuorelle: http://www.kivi-juhlat.fi/teatteribussi

Kaikki tarpeellinen info löytyy osoitteesta:

www.kivi-juhlat.fi

Tervetuloa!

edit. 24.6.
Nyt löytyy netistä myös kuvia harjoituksista: http://www.kivi-juhlat.fi/Selman_kuvia

Lähdimme viikonloppuna ex tempore matkalle Turkuun. Kirjaimellisesti juoksin rautatieasemalle ja junaan kohti Riihimäkeä, mistä hyppäsin auton kyytiin. Varsin nopea lähtö siis. Ehkä parhaat reissut tehdäänkin hetken mielijohteesta, sillä tämä viikonloppu oli sanalla sanoen ihana.

En jaksanut lauantaina juurikaan kuvata, joten tässä vain joitain satunnaisia asioita. Olin jonkin aikaa haaveillut pääseväni käymään Luostarinmäen käsityöläismuseossa, etenkin kun luin jostain, että siellä on kesällä Anu Tuomisen näyttely. Jostain olin saanut päähäni kuitenkin, että pääsymaksu olisi turhan kallis ja hautasinkin jo alueen mielestäni. Yllätyksekseni lauantaiaamuna saavuimme kuitenkin kyseisen museoalueen pihaan. Pääsymaksukin oli opiskelijoilta vain neljä euroa ja totisesti jokaisen euron arvoinen. Ihana paikka ja ystävällisiä "käsityöläisiä" kertomassa mm. savenvalamisesta ja kirjapainotekniikoista ja -välineistä! Luostarinmäellä on säilynyt runsaasti rakennuksia alkuperäisillä paikoillaan. Nykyisen museoalueen vanhin tontti mitattiin 1789 ja nuorin 1803 (lähde: museon esite).

Anu Tuomisen Punaisia lankoja -näyttely oli sijoitettu eri puolille aluetta - teokset oli merkitty pienillä punaisilla lankakerillä. Ne sulautuivat hyvin rakennuksiin eikä kaikkia edes huomannutkaan. Onneksi näyttelystä oli oma esitteensä, jossa kerrottiin teosten nimet ja rakennukset, joista ne löytää. Pidän Tuomisen teoksista, ne ovat esteettisesti kauniita ja samalla usein varsin oivaltaviakin. Ja tietysti teoksissa käytetyt materiaalit miellyttävät.

Yllä olevassa kuvassa näkyy myös pieni talokuvioinen "pussi", jonka ostin museokaupasta. Siinä on hyvä kuljettaa esimerkiksi kolikoita paikoissa, joissa lompakko on turhan isokokoinen. Design Eeva Moritz, Turku, Finland.

En jaksanut kuvata lauantaina juuri mitään. Yllä oleva kuva koostuu kahdesta esitteestä, kolmesta postikortista ja keskellä näkyy osa paperipussia, jonka sain korttien mukana. Vasemmassa reunassa on Kaarinassa sijaitsevan Kuusiston kartanon esite. Kartano valmistui everstin virkataloksi (puustelliksi) vuonna 1738 ja on maamme vanhimpia säilyneitä puisia asuinrakennuksia. Näyttelyssä esitellään mm. virkatalojärjestelmää sekä läheisen keskiaikaisen piispanlinnan (nyk. raunioiden) historiaa, alueen luontoa ja kaivauslöytöjä. (Lähde: museon esite, Museovirasto.) Tänä kesänä Kuusistossa on kokeiluna ilmainen sisäänpääsy, suosittelen poikkeamaan jos lähistöllä liikutte (ja kannattaa toki tulla kauempaakin)! Joimme paikalla myös kahvit ja saimme oikein hyvää palvelua. Harvoissa paikoissa kahvi keitetään varta vasten vierailijoita varten ja tarjoillaan suoraan pöytään! Eikä ollut edes kallista.

Postikortit ja toinen esite ovat Pukkilan kartanosta, jossa kävimme tänään sunnuntaina. Otin sieltä muutamia kuviakin:

Pukkilan kartanomuseo sijaitsee Piikkiössä ja on niinikään Museoviraston kohde. Kartanon päärakennus on vuodelta 1762 ja se on ollut museona jo vuodesta 1970. Kartano on sisustettu 1700-luvun tyyliin monilapsisen perheen kodiksi. Paikan erikoisuus löytyy pihapiiristä: 1700-luvulle tyypillinen neliruutuinen ryytimaa ajalle ominaisine yrtteineen ja kasveineen. (Lähde: museon esite, Museovirasto.) Myös täällä saimme erittäin asiantuntevaa opastusta niin sisällä kuin ulkonakin. Jos oikeasti luonnonmukainen erilaisten yrttien kasvattaminen vanhanaikaisin menetelmin kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti käydä paikan päällä! Pääsymaksu oli opiskelijoilta kolme euroa (muilta neljä), ei siis ollenkaan kallis ja mielestäni rahalle sai täälläkin ehdottomasti vastinetta.

Ylempänä olevassa kuvassa näkyvät postikortit:
Ylh. kesk. Pukkilan kartano, Piikkiö.
Alh. vas. Makuuhuone.
Alh. oik. Keittiö.

Kävimme tänään myös Jokioisilla ajamassa museojunalla Minkiö-Jokioinen -väli. Matkustaessa ajattelin, miten tuollaisen matkan voi kokea oikeasti kaikilla aisteilla: kaikki on toki visuaalisesti nostalgista, samoin kaikki äänet kuuluvat asiaan. Puiset, kovat penkit on koettava itse paikan päällä, ei niitä kuvia katselemalla koe. Ja se tuoksu! En osaa kuvailla sitä sanoin, kyllä teidän on itse mentävä huomaamaan asia itse. (Yhtä lailla kuin useisiin museoihin ja muihin vanhoihin rakennuksiin kuuluu se ihana tervan tuoksu...) No, makuaistia en sentään kai käyttänyt museojuna-ajossa, mutta ehkä suussa ollut Rainbown terva-pastilli ajaa asian. :)

Sellainen reissu. Eikä tuossa ole edes kaikkea missä kävimme, mukaan mahtuu mm. lauttamatkoja (Houtskäriin saakka) ja vaikka mitä. Ei voi sanoa muuta kuin että viikonloput ovat aivan liian lyhyitä (ja rahaa on aina liian vähän).

Tuli viikonloppuna puhetta museoiden pääsymaksuista ja pääsymaksuttomuudesta. Esimerkiksi Helsingin Kaupunginmuseon kaikki museothan ovat ilmaisia ja kävijämäärät ovat huomattavasti kasvaneet maksun poistamisen jälkeen. Minusta 4-5 euroa ei silti ole paha hinta museosta (riippuu toki paikasta): joka puolella jo pelkästään kahvi ja pullakin maksaa vähintään saman verran. Museokäynti on kuitenkin parhaimmillaan pitkään muistettava elämys ja samalla voi oppia paljonkin uutta.

Mitä mieltä te olette? Kuinka paljon te olisitte valmiit maksamaan museovierailustanne? Miksi?