http://pitkospuut.wordpress.com

Tervetuloa sinne!

Vihdoin tännekin pääsi. Olette ehkä huomanneet, että Vuodatus.net on ollut alhaalla jonkin aikaa, eikä tänne ole voinut kirjoittaa tai kommentoida. Kuvat ovat olleet kadoksissa niin ikään, mihin liittyen Vuodatus.net tiedottaa Facebookissa: 
"Huonot uutiset ovatkin sitten huonoja. Datanpalautusfirmalta tuli tieto, että kuvapalvelimen kovalevy on täysin menetetty. Saatavilla on vain epäsynkassa olleen kakkoskovalevyn kuvat sekä kaapista löytyneen vanhan backup-kovalevyn kuvat. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kuvat elokuusta 2009 eteenpäin ovat hävinneet (aikaisemmin mainittu puolitoista vuotta oli virheellinen tieto)."

Omat kuvani ovat tietysti alkuperäisinä omalla koneella, mutta en tosiaan jaksa alkaa niitä sieltä etsiä ja liittää oikeisiin kohtiin noin pitkältä ajalta. Tässä käyttökatkon aikana askartelin itselleni uuden blogin Wordpressiin. Ulkoasu tulee vielä luultavasti hieman muuttumaan, mutta joka tapauksessa tervetuloa jatkamaan lukemista sinne! Siirryn siis Hiidenkiveltä Pitkospuille. :)

Vuodatukselle pisteet siitä, että ovat tiedotuksellaan pitäneet meidät ajan tasalla. Tällaisia tietysti sattuu ja uskon, että he ovat vilpittömän pahoillaan - minäkin olen. Olen ollut ihan tyytyväinen Vuodatukseen näinä vuosina 2007-2012, mutta ehkä pieni ympäristön muutos on ihan hyväksi. Blogin nimen muutosta joskus taisin jo pohtiakin.

Tervetuloa lukemaan, kommentoimaan ja seuraamaan:

http://pitkospuut.wordpress.com

Tästä syystä kuvat tässäkään blogissa ei tällä hetkellä näy. Toivottavasti saavat asian kuntoon pian...! Sillä aikaa minä jatkan kesälomaani - se on ollut loistava tähän asti (kun lomaa on kulunut vasta viikonloppu + kaksi päivää). :)

Jos liikutte Etelä-Suomessa kesällä, suosittelen lämpimästi osallistumaan Nurmijärven Kivi-juhlien 60-vuotissyntymäpäiville, Kivi-iltamiin 12.7. klo 18! Luvassa juhlaohjelmaa. Mikäli tuolle päivälle on jo ohjelmaa, niin sama taho esittää Seitsemää veljestä (ohjaajanaan Kai Lehtinen) 16.-19.8. sekä 22.8. Olen itse veljeksissä mukana kuiskaajana jälleen tänä kesänä ja voin vakuuttaa, että on kyllä käymisen arvoisia tapahtumia! Samalla voi nauttia kauniista etelähämäläisistä maisemista - niistä samoista, jotka aikoinaan ovat Aleksis Kiveä innoittaneet.

Kivi-iltamista: http://www.kivi-juhlat.fi/iltamat.html
Seitsemästä veljeksestä: http://www.kivi-juhlat.fi/veljekset.html

Enää yksi työpäivä ja sitten heinäkuun pituinen kesäloma! (Tai kuukauden kesätyöttömyys ennen uuden työsuhteen alkua, mutta kyllä se ihan kesälomasta menee.) Olen jo jonkin aikaa laskenut päiviä loman alkuun, motivaatio työntekoon ei ole ollut enää kovin korkea. Olen siis ollut suoraan opintojen jälkeen töissä: ensin huhtikuun päättöharjoittelun jälkeen jatkoin samassa paikassa toukokuun, ja sitten toisessa päiväkodissa kesäkuun kolme ensimmäistä viikkoa. Kesäkuun viimeisen viikon olen saman päivähoitoalueen kesäpäivystyksessä, maanantaina yhdessä ja tiistaista perjantaihin toisessa paikassa.

Kesäpäivystykset ovat aina vähän kurjia, kun kaikki tuntuu aina olevan jotenkin sekaisin ja pihalla kaikesta. Päiväkotiin on haalittu henkilökuntaa useasta päiväkodista (eli uudet yhteiset käytännöt pitää yhtäkkiä luoda tyhjästä) ja lapset tulevat niin ikään vähän joka puolelta. Osa lapsista on paikalla silloin tällöin, osa yhden päivän, osa koko kesän... Itsekin kun olen tuolla vain yhden viikon, on motivaatio ihan toisenlainen kuin jos olisi pidempään samojen lasten ja aikuisten kanssa.

Kesälomasuunnitelmia on jo hiukan, liian täyteen en näitä viikkoja haluakaan suunnitella. Heinäkuuhuni kuuluu toivottavasti kotimaanmatkailua, uusien paikkojen näkemistä, tärkeitä ihmisiä, nukkumista, lepäämistä, jäätelöä, kaupunkia ja maaseutua sopivassa suhteessa (eli ihannetilanteessa enemmän maaseutua), kaunokirjallisuutta, museoita ja muita kulttuurikohteita, valo- ja videokuvaamista ja vielä vaikka mitä. <3 Jos saisin vaikuttaa säähän, olisi ihannelämpötila noin 18-20 astetta ja aurinkoista. Mielellään myös joitain ihania vesisateita ja ehkä joku ukkonenkin. Ei hirvittäviä helteitä, kiitos!

Nyt pitäisi vielä tsempata yksi päivä, klo 8.00-15.39, ja seuraavan kerran töihin vasta 1.8.! Silloinkin uuteen, "oikeaan" työpaikkaan, mitä odotan jo innolla. :)

Teimme jo jonkinlaiseksi perinteeksi muodostuneen juhannusreissun. Siihen kuului nyt kolmatta kesää juhannusristeily höyrylaivalla, S/S Tarjanteella. Yövyimme ensimmäisen yön mökillä, jossa vanhempani parin muun sukulaisen kanssa viettivät juhannusta. Lauantaina ajelimme Virroilta Poriin (emme toki suoraan, sillä olimme perillä vasta illalla) ja sunnuntaina Porista Helsinkiin (jälleen olimme perillä vasta illalla). Matkalla pysähtelimme kiinnostavissa kohteissa, mitä nyt matkan varrelle osui (ja no, myös pienten kiertoreittien varrelle - onneksi ei ollut minnekään kiire!). Se on se matka eikä päämäärä. :) Tässä satunnainen kuvakokoelma juhannukselta. Kuvasimme pääasiassa videokameralla, joten still-kuvia ei ole läheskään kaikista paikoista.

S/S Tarjanteella.

Matkan ehdottomasti paras ruoka löytyi Lauhansarven luontomatkailukeskuksesta Isojoelta. Suosittelen!

Susiluolan luona ilahduin siitä, että joku oli korjannut yhdyssanavirheen vieraskirjan laatikon yläpuolelta. ;)

Tämä jäi "Susiluola 0,1" -kyltin päälle tervehtimään seuraavia kävijöitä.

Porin Cumulus (hotelliaamiainen <3).

Matkalla kohtasimme paljon eläimiä, mm. nämä kovaääniset lampaat.

Pakko vielä lopuksi suositella Suomen Maatalousmuseo Sarkaa! Erittäin monipuolinen ja hyvin rakennettu kokonaisuus, josta löytyy varmasti jokaiselle jotain. Sisätiloissa on vuodenkiertoa mukaileva maatalousaiheinen näyttely, valokuvanäyttely, museokauppa ja kahvila/lounasravintola, ja erillisessä piharakennuksessa on useista maatalouskoneista koostuva "konenäyttely". Pihalta löytyy myös useita näyttelylatoja ja tietysti kanoja ja lampaita. Me osuimme paikalle harmillisen lähellä sulkemisaikaa, joten näkemistä riittää kyllä seuraavallekin kerralle. Tuonne tahdon uudelleen!

Ihana reissu! Säätkin suosivat ja onnistuimme välttämään kaikki juhannuksen ruuhkat.
Onneksi ensi viikolla alkaa kuukauden loma - täytyyhän tässä jonkinlainen erillinen (pidempi) kesälomareissukin tehdä!

Kirjoitin tämän tekstin alunperin Kivi-juhlien blogiin, mutta laitan sen näkyviin myös tänne.

Nyt alkaa olla käsillä se hetki, kun kaivetaan viime kesäiset plarit, käsikirjoitukset laatikoista ulos. (Tai no, toivottavasti ainakin veljekset ovat niitä jo hyvän aikaa kerranneet!) Koska näytelmä on jotakuinkin sama kuin viime kesänä, ei harjoituksia ole ennen esityksiä kovinkaan monta. Ensimmäiset ovat tämän kuun puolivälissä. Ennen harjoituskauden alkamista ajattelin kertoa teille oman historiani Kivi-juhlilla.

Ensimmäistä kertaa tulin Kivi-juhlille (muuten kuin katsojana) kesällä 2006, jolloin oli menossa viimeistä kesää Katriina Honkasen ohjaama Seitsemän koiraveljestä. Olin tuolloin mukana joissakin joukkokohtauksissa. Ja siinä kävi niin kuin monet "varoittelivat": kun kerran tulee Taaborille, ei sieltä enää pääse pois. :) Seuraavana keväänä aloitettiin Kai Lehtisen Nummisuutareiden harjoitukset, ja jollain tavalla päädyin siihen kuiskaajaksi harjoituksiin (ja esityksessä hääväeksi). Olinkin mukana ensimmäisistä harjoituksista viimeiseen esitykseen asti, eli pääsin näkemään sen kaiken työn, mitä esityksiä varten piti tehdä. Saman vuoden elokuussa esitettiin viimeistä kesää Timo Bergholmin ohjaama Kullervo, mikä on jäänyt erityisesti mieleen. (Oli hirvittävän kylmä ja meillä Ajattarilla ei ollut mitkään lämpimät puvut...) Esitykset olivat pääsääntöisesti iltanäytöksiä, joten loppua kohden oli myös hyvin pimeää. Ehkä siksi koko näytelmä onkin jäänyt mieleen jotenkin taianomaisena juttuna. Olen iloinen, että ehdin olla tässä mukana edes yhtenä kesänä!

Tätä plaria ei luultavasti osaa lukea kukaan muu kuin merkinnät tehnyt kuiskaaja... Välillä siinä on itselläkin tekemistä.

Nummisuutareita esitettiin kolme kesää, eli 2007-2009, ja olin koko produktion ajan kuiskaajana. Kesällä 2008 oli vuorossa Antti Sevannon ohjaama Lea, johon päädyin siihenkin mukaan pieneen osaan. Kesällä 2010 esitettiin Hannu Huuskan Selman juonet, missä olin niin ikään pienessä sivuroolissa. Nämä kaksi näytelmää jäivät minulle Nummisuutareita etäisemmäksi ehkä juuri siksi, että en ollut ollut alusta asti yhtä tiiviisti mukana (verrattuna kuiskaajana oloon). Toisaalta oli hauska olla välillä enemmän sivustakatsoja! Viime kesänä aloitettiin sitten nämä Seitsemän veljeksen harjoitukset. Tarkoitukseni oli olla jälleen jossain joukkokohtauksessa, mutta jotenkin minut ylipuhuttiin taas ja huomasin olevani jälleen kuiskaajana! Nyt ajateltuna olen siitä iloinen, sillä hommaan oli helppo hypätä senkin takia, että ohjaaja Kai Lehtinen on jälleen "remmissä mukana". Kaitsu on mahtava ohjaaja ja yhteishenki on harjoituksissa poikkeuksetta loistava.

Tämä on siis - jos laskin oikein - seitsemäs kesäni Kivi-juhlilla. Lisäksi päädyin johtokunnan varajäseneksi vuonna 2010. Nimenomaan päädyin, sillä tämä Kivi-juhlilla oleminen on siitä mielenkiintoista, että tällaisia asioita (kuten myös aikoinaan kuiskaajaksi päätyminen) vain tapahtuu kun on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. :D Mutta Kivi-juhlien tarkoituksena kun on tehdä Aleksis Kiven tuotantoa, elämää ja aikakautta tunnetuksi, niin mielellänihän minä toimin tämän asian puolesta! Tämä on ehkä paras harrastus, mitä voi olla. Pakko vielä lopuksi mainita, että Kivi-juhlilla toimii ihan mahtavia ihmisiä kaikissa tehtävissä! Oman kokemukseni mukaan kaikki otetaan lämpimästi vastaan ja uudet ihmiset ovat aina tervetulleita - tulivat he sitten esiintymään, talkoisiin tai ihan minne tahansa. Kaikkia tarvitaan yhtä paljon!

(PS. Nyt kun selaan viimekesäisiä merkintöjäni käsikirjoitukseen, en ole ollenkaan varma siitä, että ymmärrän ne myös tänä kesänä...)

http://www.kivi-juhlat.fi

Kesä!

Viikot ovat kuluneet töiden merkeissä, nyt olen viimeistä viikkoa töissä tuossa päiväkodissa. Kesä-heinäkuussa olen lomalla (ellei mitään kesätyötä ilmesty) ja mukana Kivi-juhlilla. Elokuussa alkavat jälleen työt.

Olen periaatteessa valmistunut. Tai opinnot ovat kaikki takana ja suoritukset rekisterissä, kaikki on siis koontia ja todistuspyynnön jättämistä vaille valmista. Vietin viime lauantaina vanhempieni luona valmistujaiskakkukahveja lähimpien sukulaisten kesken (kiitos kaikille, jos joku sattuu tätä blogia lukemaan!). Onnistuneet pienet juhlat! :)

Käytiin eilen Porvoon Cafe Helmessä. Kaikki oli niin kesäistä!

Ja juhlat jatkuvat - tänään on syntymäpäivänikin. Sain töissä lapsilta hienon kortin ja onnittelulaulun, sekä iltapäiväulkoilun aikaan useita syntymäpäivähiekkakakkuja sekä lahjoiksi yhteensä kaksi voikukkaa ja kolme kiveä. ;) 

Ostin viime talvena Töölön kirjaston poistomyynnistä Suvi Aholan (1993) toimittaman kirjan Hiljaista vimmaa - suomalaisten naisten päiväkirjatekstejä 1790-luvulta 1990-luvulle. Teos sisältää 34 suomalaisen naisen päiväkirjamerkintöjä, iältään 8-vuotiaasta tytöstä 76-vuotiaaseen naiseen.

Takakansiteksti kertookin, että "Hiljaista vimmaa antaa kuvan naisen elämänkaaresta; siitä miten tyttö kasvaa naiseksi, miten nainen tottuu parisuhteeseen ja äitiyteen, vanhenemiseen ja luopumiseen. Kirja valottaa myös sitä, mitä naiselle merkitsevät työ ja vapaus ja oikeus omaan elämään ja tilaan ja miten hän selviää eri roolien synnyttämistä ristipaineista ja inhimillisistä pettymyksistä. Samalla kun Hiljaista vimmaa avaa uusia näköaloja naisen elämään, kokemuksiin ja yksityisiin ajatuksiin se kertoo myös värikylläisesti suomalaisesta elämästä, sen muutoksista ja historiallisista mullistuksista."

On mielenkiintoista ajatella, että vaikka maailma on ollut kokonaan toisenlainen 1800-luvulla ja 1900-luvulla (ja edelleen 2000-luvullakin), painivat naiset kuitenkin pohjimmiltaan samojen asioiden kanssa. Päiväkirjamerkinnät esimerkiksi vuodelta 1918 olivat kiinnostavia siinä mielessä, että ne on oikeasti kirjoitettu sinä ajankohtana, merkinnät ovat autenttisia kirjoituksia sen hetkisten tapahtumien keskeltä, eikä jälkikäteen kirjoiteltuja muistelmia tai fiktiivistä "tällaista-silloin-varmaan-oli" -kerrontaa.

Loppusanat, "Valkoisen kirjan kutsu eli löytöretkellä päiväkirjojen maailmoissa", kirjaan on kirjoittanut Anna Makkonen. Oikeastaan oli jopa hämmentävää lukea, miten samalla tavalla olen itsekin aloittanut päiväkirjaan kirjoittamisen ollessani 8-vuotias. Ja miten samalla kaavalla kirjoittaminen on jatkunut, miten olen ottanut vaikutteita jopa samoista kirjoista kuin monet muut! Tietoisesti ja tiedostamatta. Miten käytän samoja fraaseja kuin kaikki muut ("anteeksi, en ole taas vähään aikaan kirjoittanut, lupaan parantaa tapani"). Jäin miettimään, että mistä nämä kaikki päiväkirjakirjoittamiseen liittyvät konventiot ovat minuun(kin) tarttuneet. En muista lukeneeni lapsena mitään päiväkirjamuotoista tekstiä, missä nämä asiat olisivat toistuneet ("Rakas päiväkirja" jne.), mutta muutakaan en keksi. Myöhemmin toki olen niitä lukenut ja minun päiväkirjojani selaillessa voi selvästi nähdä esimerkiksi sen, milloin olen lukenut ruotsalaisen Bertin päiväkirja -sarjan. Tai milloin alkoi L. M. Montgomeryn Runotyttö-vaihe. Myös kotimaisen kirjallisuuden klassikoiden astuminen elämääni on varmasti selvästi havaittavissa rivien välissä. Makkonen kirjoittaakin: "Päiväkirjanpitäjä ei ole vapaa muiden kirjallisuudenlajien vaikutuksesta - rakkaudesta kirjoittaminen saa päiväkirjassa usein rakkausromaanin muodon; matkapäiväkirjaa ohjaa matkakertomuksen perinne. On vaikea ajatella kirjoittajaa, joka olisi täydellisen tietämätön lajien konventioista." Tästä johtunevat monen päiväkirjanpitäjän samankaltaiset päiväkirjamerkinnät, kirjoitusajankohdasta riippumatta.

Toisaalta päiväkirjamerkinnöistä voi kyllä hyvin nähdä kirjoitusajankohdalle tyypillisiä asioita. Kovin vakavana ei voi tänä päivänä lukea esimerkiksi tätä 14-vuotiaan Maija-Kaisa Variksen merkintää vuodelta 1953:
"Meillä on auto! Pieni, musta kaino Volkswagen; mutta se on kyllä aivan yhtä hyvä, kaunis, tilava ym. kuin kaiken maailman "edustus"autot, ja varsinkin, kun se on oma, tai ainakin siitä tulee oma, kunhan me sen jaksamme maksaa. Paras puoli siinä on se, että sitä on halpa käyttää. Se on mielestäni kuin pieni hauska musta sileä kiiltävä koppakuoriainen, joka rauhallisesti pönkii pitkin tietä. Sen vauhti on rauhallinen ainakin verrattuna isän ajoon entisellä BMW:llä; sillä hän puotteli aina siinä yhdeksääkymmentä, eikä kuitenkaan ajanut kunnon kolaria kuin yhden kerran eikä silloinkaan satuttanut itseään, saati sitten laittautunut ns. pois päiviltä. Tämän vauhti on korkeintaan 70 km/t." (s. 29)

Millainen on teidän päiväkirjahistorianne?

Törmäsin mainokseen Positiivareiden uudesta lahjakirjasta valmistuville (ks. Valmista tuli!). Sitä markkinoidaan sloganilla "koulu takana - elämä edessä" ja on suunnattu ylipäänsä opinnoistaan valmistuville (ylioppilaille on lisäksi erillinen kirja). En kritisoi kirjaa sinänsä enkä ole siihen tutustunut, mutta tuo slogan minua hieman häiritsee. Mitä se opiskelu sitten on ollut, jos ei elämää? Ymmärrän lauseen sinänsä ja kai se on jonkin sortin klisee, mutta jos sitä yhtään tarkemmin miettii, niin eihän se noin ole. Ainakaan minun kohdallani.

Olen siis juuri valmistumassa kasvatustieteen kandidaatiksi. Voin kuitenkin vakuudella sanoa, että aion vielä opiskella jotain elämäni jossain vaiheessa - en välttämättä tutkinnoksi asti, mutta vähintäänkin voisin kuvitella tekeväni joitain Avoimen yliopiston kursseja. Minä en ole missään vaiheessa opiskellut vain siksi, että saisin itselleni ammatin. Olen opiskellut opiskelun vuoksi - siis siksi, että oppisin jotain (jota tässä tapauksessa voin työssäni hyödyntää). Halusin nimenomaan yliopistoon, jossa opiskelu on pääosassa ja kursseja voi suorittaa osittain omaan tahtiin ja niin paljon kuin haluaa. Olen sitä mieltä, että yliopisto opettaa ennen kaikkea ajattelua, itsenäistä sellaista. Kaikkea tietoa ei tarvitse omaksua sellaisenaan vain siksi, että joku (auktoriteetti) niin sanoo, vaan kaiken voi kyseenalaistaa ja argumentoiden jopa kumota. Mikään asia ei ole "ikuinen fakta", vaan tiedon lisääntyessä ja tieteenalan kehittyessä asiat ja teoriat muuttuvat. En minä koe nyt valmistuessani olevani missään mielessä "valmis". En ole toivottavasti saavuttanut elämässäni mitään ajattelun kehityksen päätepistettä, vaan se on asia, joka jatkuu läpi elämän. Ja opiskelemalla voi sitä tietoisesti kehittää.

Ymmärrän sloganin "koulu takana - elämä edessä" siinä mielessä, että kieltämättä nyt tuntuu jollain tavalla tyhjältä. Aina aiemmin elämässä on ollut jokin tietty päämäärä: opintojen eteneminen ja sitä kautta valmistuminen (ensin peruskoulusta, sitten lukiosta, nyt yliopistosta). Nyt edessä on työelämä, eikä mitään vastaavaa selkeää päämäärää. Tavallaan olen elämässäni käännekohdassa, jossa "pakolliset" opinnot ovat takanapäin ja työelämä edessä. En voi silti mitään sille, että vierastan tuota ajattelua, että elämäni tähän asti olisi ollut "koulua" ja tästä eteenpäin se olisi "elämää". Minun mielestäni (ihan loogisesti) koulu on vain ollut iso osa tähänastista elämää, mutta ei se minnekään katoa tai ole mitenkään irrallinen asia loppuelämästänikään. Kuten sanoin, opiskella ja oppia voi aina.

Ei muuta tällä kertaa. :) 

Vappuaaton ajelulla.

Kevät! Päässä soi Anttilan keväthuumaus. Sain pyöräni kaupunkiin ja aion aloittaa työmatkapyöräilyn. Kevät!