1153851.jpg

 

Joulu. Se on niin kummallinen asia. Riippuu täysin ihmisestä, mitä mielikuvia tuo sana aiheuttaa. (Liian) monelle siitä tulee mieleen kauppojen joulumyynnit, joululahjojen ostaminen, rasittava musiikki tavarataloissa, tungos rullaportaissa ja pakkomielteinen siivoaminen joka paikassa. Jouluko rauhan ja rauhoittumisen aikaa? Ehei. Ei se sitä enää ole, on ehkä joskus kauan kauan sitten ollut, mutta koitapa löytää sitä 2000-luvulla. Ainoa pieni rauhoittumisen hetki on ehkä jouluaattoiltana kun kaikki hössötys on ohi. Joulupäivänä on sitten edessä kaikki pakolliset sukulaisvierailut ja muut. Ja sitten voidaankin odottaa päivää, jolloin joulukuusen saa viedä taas vuodeksi pois kunnes tismalleen sama hössötys alkaa uudelleen.

 

Olemmeko me ihmiset ihan sekaisin, vai mitä tämä kaikki on? Kyllähän ihmiset puhuvat kulutusjuhlasta ja Cocacola-joulupukista, mutta onko se sitä oikeasti? Pahoin pelkään. Minulle joulu on aina ollut paljon enemmän. En ole koskaan stressannut joulusta tai mihinkään siihen liittyvästä, ainoastaan ehkä äidin stressaamisesta. Joinain vuosina olen alkanut odottaa joulua heinäkuusta saakka, laulellut joululauluja ja väsännyt jouluaiheisia nettisivuja. Olen ollut iloinen aina joulun postimyyntiluetteloiden ja lelulehtien tipahtaessa postiluukkuun ja voi sitä riemua kun äiti ehdottaa jouluvalojen laittamista ikkunaan! Leipomiset, koristelut ja muut näkyvät joulun merkit olen silti aloittanut aina aikaisintaan marraskuussa. Ulkona vallitseva sää on myös oleellinen tekijä. Joulumieltä ei yksinkertaisesti ole jos ei ole lunta. Mikäli keskellä kesää tulisikin joskus yhtäkkiä yllätystalvi, olen varma, että useampi ihminen ajattelisi joulua myös silloin. Lumella on niin suuri vaikutus meihin suomalaisiin. Kuten olen ennenkin kirjoittanut ja Louisa M. Alcottin Pikku Naisia lainannut: "Joulu ei ole joulu ilman lahjoja" muuttuu Suomessa muotoon "joulu ei ole joulu ilman lunta". Jouluksi etelään? Ei kiitos. Mieluummin vielä pohjoisemmaksi. Joulu Lapissa tai ylipäätään Pohjois-Suomessa olisi kaikkein ihanteellisin joulunviettotapa. Lumihanget, mökki, takka, kynttilät… Siihen kiteytyisi kaikki, mitä joulun tunnelmaan vaaditaan.

 

Minusta jouluhössötyksestä ja stressaamisesta pääsisi parhaiten eroon juuri lähtemällä jonnekin kauas mökille pois joulumainoksista ja niitä tulvivasta kaupungista. Viettämällä perinteisen vanhanajan joulun voisi säästää omia hermojaan. Joulukoristeiksi sopivat kynttilät, ei kaupoista tarvitse ostaa kimaltelevia palloja ja kamalan värisiä nauhoja tai värikkäitä jouluvaloja, vaikka kaupat näin antavatkin ymmärtää. Lahjoja ei ihan oikeasti tarvita niin paljon kuin niitä nykyään tunnutaan ostavan. Jos lapsi haluaa kaupasta tietyn lelun, ei se ole välttämätöntä ostaa. Muutenkin ne muovihirvitykset kaikissa väreissään ovat ahdistavia. Kunnon peruslelu, joka kestää, on parempi vaihtoehto. Tytöille nukke ja pojille auto, näin yksinkertaistaakseni. Ja sen nukenkaan ei ihan oikeasti tarvitse olla uusinta mallia oleva Baby Born kaikkine lisäominaisuuksineen, vaan ihan perusnukkekin käy. Ei niiden ole ennenkään oletettu itkevän ja nauravan ja syövän, vaan niiden on kuviteltu tekevän niin. Ollaan käytetty omaa mielikuvitusta, mikä saattaa nykyajan lapsista tuntua ehkä kummalliselta ja utopistiselta. "Voiko niinkin tehdä?"

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

"En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan. Ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan."

Nykynäkökulmasta tuo laulu on vain ja ainoastaan tekopyhä. Kuka ei kaipaisi valtaa tai vähintään kultaa elämäänsä. Taivaan valo? Maailmanrauha? Nykyään taidetaan olla hyväksytty se ajatus, että tuo on mahdotonta. Ja se on surullista.

 

"Me käymme joulun viettohon taas kuusin, kynttilöin. Puun vihreen oksat kiedomme me hopein, kultavöin. Vaan muistammeko lapsen sen, mi taivaisen tuo kirkkauden?"

Hyvä kysymys. Tätä ollaan näemmä pohdittu jo kauan, kun siitä ollaan klassikkolaulukin ehditty tehdä. Ihmisiltä tuntuu unohtuneen joulun se perimmäisin tarkoitus. Sen unohdan usein minäkin kun keskityn vain tunnelmoimaan. Nimittäin parasta joulussa minun mielestäni on juuri se tunnelma. Joulutunnelma. Joinain vuosina se on puuttunut aina jouluaattoon asti, mutta kyllä se viimeistään silloin on aina ilmestynyt jostain. Toisinaan on käynyt niin, että olen odottanut ja ajatellut joulua pitkään ja hartaasti tunnelmoiden, mutta kun itse joulu sitten tulee, ei tunnelmaa löydy mistään.

 

"Turhuuden turhuus kaikki on, niin turhaa touhu tää. Me kylmin käymme sydämin, laps sivuun vain jos jää. Me lahjat jaamme runsahat, laps, tyhjät kätes ihanat."

Mitä jos jonain jouluna emme ostaisikaan kaikkia niitä lahjoja, joita kuvastot meille esittelevät? Jos vaikka päättäisimme, että yksi lahja riittää. Silloin se yksi lahja olisi erittäin mieluinen ja niin antajalle kuin saajallekin erityinen. Se muistettaisiin pitkänkin ajan kuluttua, "tuon sain sinä ja sinä jouluna".

 

Joululahjojen antaminen toisille on aina ollut minusta hauskaa. Kaupoissa on hauskaa kierrellä ja pohtia, mitä antaisi kenellekin. En yleensä suunnittele kovasti etukäteen mitä ostan tai teen, useimmiten ideat tulevat sillä hetkellä kun näen kyseisen tuotteen. Lahjapakettien paketoiminen on myöskin suuri osa sitä antamisen hauskuutta. Etenkin neliön ja suorakulmion muotoisia paketteja on mukavinta paketoida. Lahjapaperin pitää olla myös hienoa, mikä tahansa joulupukkikuva ei käy. Lahjanaru on myös ehdoton, sillä tavalla perinteisesti sidottuna (kun en osaa muulla tavalla).

 

Joulukalenterit sen sijaan eivät ole minulle enää niin välttämättömiä. Siitä lähtien, kun ymmärsin, että suklaakalentereissa olevat suklaat ovat vuosi vuodelta samanlaisia kuvioita ja vielä samoissa paikoissa, kansikuvasta huolimatta, en ole niistä niin kovasti enää perustanut. Ennen oli kaikkein parasta kun sai etsiä siskon kanssa niitä numeroita siitä kannesta. Sittemmin olen ostanut kuvakalentereita, mutta niissäkään ei ole enää mitään sellaista, mistä jaksaisin kiinnostua. Ovathan ne kauniita, mutta en minä tiedä… Pari vuotta joskus meillä oli ihana itse tehty kalenteri keittiössä, johon äiti aina iltaisin laittoi seuraavaa aamua varten jonkun yllätyksen, esimerkiksi tarrat minulle ja siskolleni, tai sitten vaikkapa Ahaa-suklaapatukat. Se on ollut kaikkein hauskin kalenteri, mikä meillä tai minulla on koskaan ollut. Joskus pieninä innostuimme siskon kanssa tekemään itse paperista kalentereita. Aikamoista teippien kanssa leikkimistä se oli, ja kuviotkin olivat luokkaa tähti, sydän, pipari, sekasotku, tonttulakki, lahjapaketti… mutta niiden tekeminen oli niin hauskaa, että niitä piti tehdä aina koko perheelle. Äiti ja iskä vain harmittavan usein unohtivat aamuisin avata omansa. Me pidimme kyllä sitten huolen siitä, että ne myös avataan kaikki.

Me pidimme huolen, että joulutunnelmaa on vaikka väkisin. Nyt ei ole lunta, hädin tuskin pakkasta, ja kaikki "joulutunnelma" tuntuu olevan väkisin rakennettua näytelmän lavastetta. Uskon silti, että viimeistään huomenna, jouluaattona, löytyy jostain pienen pienestä asiasta (anteeksi puhki kulutettu ilmaukseni) joulumieli.

Hyvää, iloista ja rentouttavaa joulua kaikille!

(Kirjoitettu NaNoWriMo:ssani olleen tekstin pohjalta.)