1428739.jpg

”-- Niinpä muuanna päivänä
humisee lämpöinen tuuli.
Räystäät soittavat aamusta alkaen;
purot paisuvat, jäät tummenevat;
taivaanrannassa leijaa harmaja usva;
ensimmäinen pyöreä pilvi,
kesän pilvi,
liukuu pinnalla korkean, sinisen taivaan. --”

(Aaro Hellaakoski
Elegiasta oodiin, 1921)


Kevät on tullut! Totta se on, siitä ei voi kukaan erehtyä!

Talvitakissa tuli järjettömän kuuma, lapasia ei voinut pitää enää kädessä. Rohkeimmalla oli vain t-paita yllään, toisella minihame. Täytyy malttaa vielä mielensä ja pukeutua lämpimästi, muuten olen aivan varmasti flunssassa (mikä ilmoittelee jo tulostaan kurkkukivulla).

Kevään ensimmäinen kimalainen lensi ohitseni tokkuraisena ja päiväkodin lapset löysivät leppäkertun. Sokerimuurahaiset ovat löytäneet tiensä sisälle taloihin ja lintujen laulua kuulee yhä useammin. En ole tottunut vieläkään lokkien ääneen, se muistuttaa joka kerta siitä, että olen Helsingissä.

Haluan metsään!

Mikään ei saanut minua tänään huonolle tuulelle. Ei edes kaksi yhteistyöhalutonta lasta päiväkodissa päiväuniaikaan, kipeä kantapää, pääsykokeisiin lukemattomuus, sotkuinen asunto tai rikkinäinen sängynjalka. Minulla on ollut tapana ajatella, että ”jos minulla vain olisi X-asia, olisin onnellinen” tai ”haluaisin enää vain asian Y”. Tällä hetkellä tuntuu, että ei minulta itseasiassa juuri mitään puutu. Minulla on kaikkea, mitä tarvitaan jotta olisin onnellinen. <3 Tällaiset asiat huomaa aina juuri keväisin, samaan aikaan kun luontokin yllättäen muistaa elämisen taidon.