Kirjoitan tätä kädet edelleen hieman täristen ja sydän hakaten.
Olin vain viattomasti pesemässä hellan levyjä, ja nostin lattialle pudonneen käsipyyhkeen ylös, aikomuksenani kuivata levyt sillä. Hetken kuivattuani huomasin, että siellä liikkuu jotain. Vaistomainen reaktio: irroitin otteeni pyyhkeestä nopeammin kuin tiesin voivankaan ja astuin usean askeleen taakse. Rupesin tärisemään ja sydän alkoi hakata, kuten aina vastaavissa tilanteissa. Tälläkin hetkellä hellan päällä on sellainen ehkä vajaan sentin pituinen musta, ällöttävä, inhottava, limainen toukka, joka liikkuu niin niljakkaan yököttävästi, että sanat eivät riitä kuvailemaan. Ja pelästyessään se menee kasaan. Ja sillä on ihan pieni poikanenkin. Sain pyyhkeen rikkalapion ja harjan avulla lavuaariin "hukkumaan", siltä varalta että siellä oli niitä lisää, mutta nuo kaksi ovat hellalla vieläkin. Viritin sinne talouspaperiansoja, jos ne vaikka vahingossa itse mönkisivät niiden päälle (jolloin saattaisin voida rikkalapion ja harjan avulla viedä sen wc-pönttöön), minä en niihin muuten koske.

Varmasti kaikki ajattelee, että "ota nyt ihmeessä kasa paperia käteesi, ota ne ötökät ja vie pois", mutta minä en niin voi tehdä. Olen kärsinyt tästä jo pienestä asti, kotona vain oli helppo huutaa aina iskää apuun. "Sokerimuurahaisiin" tottui kotona asuessaan eikä niitä enää pelännyt, mutta kaikki muu oli kammottavaa. Nytkin soitin iskälle (valitettavasti ei ollut kaupungissa), siskolle (oli autokoulussa) ja äidille (pääsee töistä seitsemältä, ei tiedä pääseekö tulemaan), vaikka ei siitä mitään hyötyä ollutkaan. Nyt kestää varmasti hetken, ennen kuin pystyn normaalisti liikkumaan tuossa hellan lähistöllä, säikkymättä aivan kaikkea.

Sydän hakkaa, käsistä on voimat pois ja oksettaa. Ja ne ovat vieläkin hellan päällä. Ja ties missä muualla.