1283534485_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Valtion taidemuseon perustamisesta tuli 1. syyskuuta täyteen 20 vuotta, minkä kunniaksi tämän viikon loppuun saakka pääsee Ateneumiin, Kiasmaan ja Sinebrychoffin taidemuseoon ilmaiseksi sisään! (Ks. hs.fi)

Kävin tänään kahdessa ensin mainitussa, Sinebrychoff jäänee väliin tältä erää (siellä tuli käytyä aiemmin tänä vuonna). Edellisestä Ateneumin vierailusta oli jo aikaa - olin muistaakseni ala-asteen kolmannella luokalla silloin. Kiasmassa en ollut käynyt ikinä.

Kiasmasta ei jäänyt erityisesti mieleen mitään. En tiedä olenko vain liian tyhmä osatakseni katsoa niitä (tylsiä) videoinstallaatioita kunnolla, vai enkö vain ollut sopivassa mielentilassa siellä käydessäni. Kieltämättä en jaksanut paneutua yksittäisten videoiden ja muiden teosten katseluun kovin tarkasti ja nälkäkin alkoi olla. Oli miten oli, ei minulla ole mitään kiirettä tai intoa suunnata Kiasmaan ihan lähitulevaisuudessa. Nykytaide voi olla mielenkiintoista, mutta tuolla ei vain ollut mitään sellaista, mihin olisin kiinnittänyt huomioni ja jäänyt pidemmäksi aikaa katsomaan. Ehkä tuosta olisi voinut saada enemmän irti, jos olisi ollut jonkun kanssa eikä yksin. Olisi voinut keskustella teosten merkityksistä ja niin edelleen. Nyt päähän tuli usein vain ajatus: "Aha."

1283534497_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1283534506_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

(Kuvassa osa Vionojan Lemposen isäntä -teoksesta [1981]
kuva otettu K. H. Renlundin museon esitteestä)

Sen sijaan Ateneumista pidin. Alakerrassa oli näyttely Veikko Vionojan  (1909–2001) teoksista, joihin tutustuin toissakesänä Kokkolassa K. H. Renlundin museossa (Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo) ja jossain muuallakin (ensimmisenä tuli mieleen Heinolan taidemuseo, olisikohan voinut olla se?). Toinen kerros oli suljettu näyttelyn rakentamisen vuoksi, ja kolmannessa kerroksessa oli sitten "se kokoelmanäyttely" (sis. kaikkia niitä kuuluisia teoksia: Edelfelt, Schjerfbeck, Simberg...). Olin suhteellisen ajoissa liikkeellä (puolisen tuntia ovien avautumisen jälkeen), joten Vionoja-osuuden ehdin katsella melko rauhassa. Kun sitten siirryin kolmanteen kerrokseen, alkoi ihmisiä olla vähän turhan paljon. Aulassa oli iso koululaisryhmä odottelemassa jotain, ja milloinkas vähänkään isompi ihmislauma osaa olla hiljaa. Pariin kertaan tuli kuulutuskin, että olisi mukavaa jos ryhmänjohtajat voisivat pitää ryhmänsä kasassa ja kulkea muu museovierasväki huomioonottaen. En erityisemmin ehtinyt pysähtyä minkään teoksen kohdalle pidemmäksi aikaa, sillä seuraavat katselijat hengittivät jo niskaan - tai vaihtoehtoisesti kävelivät vain suoraan teoksen ja minun/muiden katsojien väliin sanomatta sanaakaan. Täytyy varmaankin käydä uudelleen jonain rauhallisempana ajankohtana ja maksaa suosiolla pääsymaksu.

1283534516_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

(Veikko Vionoja: Kesäikkuna, 1975.
Kuva Ateneumin sivuilta.)

En oikeastaan osaa sanoin kuvailla, mikä minua noissa Vionojan teoksissa miellyttää. Toisaalta kuvat ovat pysähtyneitä ja pelkistettyjä, mutta kuitenkin niitä hetken katsottuaan ne sittenkin elävät. Yllä olevassa kuvassa voi helposti nähdä, miten kohta ikkunan ohi ajaa traktori (tai mies hevosellaan) vasemmalta oikealle. Tai joku tulee kohentamaan kukka-asetelmaa. Ei ole vaikeaa kuvitella, miten varjot pöydällä ja verhoissa liikkuvat päivän kulkiessa iltaa kohti. Luonto ja vuodenajat ovatkin Vionojan maalauksissa suuressa osassa. Vionoja maalasi paljon sekä ikkunakuvia että ns. talomaisemia. Kuvat näyttäytyvät minulle jollain tavalla turvallisina. Niissä kaikki on juuri niin kuin pitääkin olla. Niitä on mukava katsoa kaikessa rauhassa, niin voi jopa kuulla maalauksen äänet. (Jos käytte Ateneumissa, katsokaa 10 minuutin pituinen lyhytfilmi Vionojasta, siinä näytetään luontoa ja Vionojan maalauksia, sekä sitaatteja taiteilijan haastatteluista [?].)

Olen iloinen, että kävin Ateneumissa juuri nyt, juuri tuon näyttelyn aikaan.