Helsinki  23.09.2010  klo 07.30

Minua on viime päivinä vaivannut jonkinlainen kaipuu pois kaupungista, edes hetkeksi. Kävelemään metsään, kuuntelemaan hiljaisuutta ja luonnon ääniä. Voin hyvin kuvitella mielessäni sen hetken, kun seisahtaa jonkin pellon laidalle ja näkee kauas. Kaupungissa kun eteen tulee jatkuvasti erilaisia rakennuksia. Minä haluan nähdä pitkälle, se jollain tavalla rauhoittaa. Ehkä siksi pidänkin esimerkiksi Pohjanmaan maisemista, en ollutkaan tullut ajatelleeksi. Lisäksi nyt olen viettänyt pitkästä aikaa useamman viikon tauotta Helsingissä, käymättä esimerkiksi viikonloppuisin muualla. Ehkä tämä kaipuu johtuu enimmäkseen siitä.

Joka tapauksessa olen alkanut - uskokaa tai älkää - pitää Helsingistä enemmän ja enemmän. Kun malttaa nostaa katseensa siitä liikenteen tasalta hieman korkeammalle, hahmottaa paremmin miten kauniita rakennuksia voi kantakaupungissakin olla. Ja nyt syksyllä voi tietysti myös laskea katseensa kirjaimellisesti ruohonjuuritasolle ja ihailla kaikkia maahan pudonneita värikkäitä lehtiä. Niitä kun onneksi on kaupungin asvalttiviidakossakin.

Kävimme jokin aika sitten kävelemässä Merisataman ja Kaivopuiston suunnalla, meren rannalla. Tuli sellainen Myrskyluodon Maija -olo, pitäisi ehkä lukea se taas jossain vaiheessa uudelleen. Olen oppinut Helsingissä asuessani pitämään myös merestä eri tavalla kuin aiemmin. Viihdyn silti yhä kuitenkin mieluummin järvellä.

Äiti ja iskä toivat tuliaisiksi pohjoisen reissultaan lakka-aiheiset korvakorut! Haluaisin pohjoiseen.