1526427.jpg

Pääsykokeiden ensimmäinen vaihe, kirjallinen monivalintakoe, on muutaman päivän päästä - keskiviikkona. Olen valmistautunut paljon viime vuotta paremmin, mutta en silti tarpeeksi hyvin. Olen käynyt läpi kaikenlaisia vaiheita tähän lukemiseen liittyen, aina itsevarmuusvaiheesta epätoivoon, turhautumiseen ja paniikkiin. Tällä hetkellä on vain sellainen olo, että "sittenhän sen näkee". Varmasti näihin kolmeen päivään ennen koetta tulee sisältymään vielä mm. varmuus siitä, että en pääse jatkoon ja vaikka mitä.

Tässä uudessa pääsykoetyylissä, "Samalta viivalta", on mielestäni kyllä kaikenlaisia epäkohtia. Suurin niistä on se, että kirjallinen osuus toteutetaan monivalinnalla. Se, että pärjää "yks-risti-kaks" -kokeessa, ei kerro mitään siitä, miten kyseinen henkilö pärjää mahdollisesti sisään päästyään esseiden ja tutkielmien kirjoittamisessa. Tässä kokeessa pärjäävät ne, joilla on kokonaisuuksien lisäksi yksityiskohdatkin mielessä kaikista kahdeksasta luettavana olleesta artikkelista, eli käytännössä ne, jotka osaavat tekstit ulkoa. Entä ne, jotka olisivat parempia vaikkapa vertailemaan teorioita ja kriittisesti reflektoimaan
näkemyksiään jostakin aiheesta?

Tiedän ja ymmärrän kyllä, että koska hakijoita on moninkertainen määrä aikaisempiin vuosiin verrattuna (kun kirjalliseen kokeeseenkin tuli kutsu), olisi liian suuri urakka alkaa tarkistaa kaikkien esseevastauksia. Monivalinnathan tarkistaa koneellisesti alta aikayksikön. Kyllähän tämä tapa helpottaa tietysti arvostelijoiden työtä, mutta entä sisään pyrkijät...?

Päässäni pyörii tällä hetkellä metakognitiiviset tuet, scaffolding, proseduraalinen tieto, relativismin ongelma ja vaikka kuinka monet muut termit. Kolmessa päivässä ne pitäisi saada päähän niin hyvin, että ne siellä keskiviikkoon asti pysyisi. Pitäisi selvittää kuka sanoi mitä ja mihin se liittyi. Sen lisäksi vielä kahdeksas artikkeli, kauhuartikkeli pelon semiotiikasta. Jos se vain olisi tuosta kokoelmasta pois, olisi stressi paljon pienempi. Mutta niin olisi muillakin, ja tällä hetkellä kaikki, jotka pyrkivät Tampereelle lastentarhanopettaksi, ovat kilpailijoitani. Vihollisia (tai viholaisia, kuten eräässä päiväkodissa eräs poika kertoi), jotka pitää voittaa... No ei nyt sentään, mutta ymmärsitte varmaankin pointin. Mutta minä haluan päästä tuonne opiskelemaan!