1280314943_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1280314966_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Saan seuraavan Päätaloni vasta ensi viikolla, sitä ennen piti keksiä muuta. Hyllystä löytyi joskus lukematta jäänyt F. E. Sillanpää. Loppukesästä luvassa tarkempi blogimerkintä kaikesta kesän aikana luetusta (pitkästä aikaa useampi kirja lyhyessä ajassa!). Sillanpäästä sen verran, että minulle jäi epäselväksi  se, mitä pidin teoksesta (Elämä ja aurinko, 1916). Se ei ollut sellainen kuin odotin, vaikken oikeastaan odottanutkaan mitään. Se ehkä poikkeaa liikaa noista viime aikoina luetuista Kalle Päätalon Koillismaa-sarjan kirjoista, että tuohon oli vaikea saada otetta. Toisaalta, kirjan lopussa oli kokoelma aikalaisarvosteluja ja niissä pohdittiin samoja asioita kuin mitä minun mielessäni pyöri. Välillä vähän turhankin paljon ja pitkästi sellaista "kielellistä hienostelua", tuntui että kirjailija on oikein haluamalla halunnut etsiä metaforia luonnosta ja pohdiskella minun makuuni aivan liikaa ylipäänsä ihmisenä olemista. (Ehkä tässäkin vaikuttaa osaltaan se, että nuo Päätalot ovat täynnä niin realistisia kuvauksia ja suorasukaisia ihmisiä että tuollainen filosofinen mietiskely tuntuu kaukaiselta ja vieraalta.)

1280314956_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hauskinta tuossa painoksessa oli ehdottomasti eräs vuonna 1916 ilmestynyt Turun Sanomien tuohtunut arvostelu teoksesta. Tässä joitakin katkelmia, kursiivit minun lisäämiäni:

"Ilmoitettavakseni lähetetty mikäli tiedän tähän asti kirjallisuudessamme tuntemattoman henkilön kyhäelmä 'kertomus ja kuvaus' liikkuu pornografian rajamailla. Sitä sopisi lähinnä verrata joitakin vuosia sitten ilmestyneeseen Viettejä nimiseen 'novellikokoelmaan', joka tekijää ei tässä ole tarpeen mainita. F. E. Sillanpää on luultavasti kuvitellut luoneensa jonkinlaista 'l´art pour l´art'ia, taidetta taiteen vuoksi, joka on 'yläpuolella hyvän ja pahan'. Mutta hän ei ole ottanut huomioon, että paljaitten viettien eritteleminen, vieläpä usealla sadalla sivulla, ei ole taiteelliselle käsittelylle kyllin arvokas aihe. Allekirjoittanut ei suinkaan kuulu niihin, jotka arvostelevat taidetta määrättyjen, ahtaasti moralististen näkökohtien mukaan. Mutta joku raja sopivan ja sopimattoman välillä on sentään olemassa. Sitäpaitsi voidaan arkaluontoista, jopa arveluttavaakin aihetta käsitellä hienolla tavalla. Sitä ei Sillanpään kirja tee, vaikka tekijä onkin korulauseilla, oudoilla vertauksilla ja kaikenlaisilla eriskummallisuuksilla koettanut sitä siistitä. (---) Mitä sitten tapahtuu? Itse asiassa ei mitään. Henkilöt eivät toimi eivätkä tee mitään, eivätkä sanottavasti puhukaan. He vain 'makaavat kedolla vieretysten ja suutelevat suutelemistaan, ei muuta' - ellei mitään vaarallisempaa ole kysymyksessä. (---) Useat heistä ovat täydellisiä tyhjäntoimittajia, jotka elävät yksinomaan viettejään, vaistojaan ja himokkaita mielikuvituksiaan varten ja päiväkaudet hypistelevät päivänkakkaroita (---) -- ehtiihän hän [Elias] olla pitkälle menevissä suhteissa kahden naisen, Lyylin ja Olgan kanssa. Jälkimmäinen on niin turmeltunut, että hänelle meidänkin aikanamme lienee mahdoton todellisuudessa löytää vastinetta. (---) Minusta olisi ollut 'maukkaampaa', että tekijä olisi käyttänyt käsikirjoituksensa aivan toiseen tarkoitukseen kuin julkaisemiseen. Mutta kun tätä älyä tekijältä puuttui, olisi Kirjan velvollisuus ollut saattaa hänet järkiinsä. (---) " (Mikko W. Erich)

Myönnän, että minuakin häiritsi se, että henkilöt eivät itse asiassa koskaan tehneet mitään. Jos saan taas verrata Päätaloon (johon en tätä kirjaa vertaisi muussa tapauksessa ellei se sattuisi olemaan juuri tällä hetkellä "työn alla"), niin siinä esimerkiksi juodaan koko ajan kahvia tai korviketta, tässä ei koskaan mitään. Yksi päähenkilöistä kutoo kangaspuilla ja ostaa loimilankoja, mutta ei muuta. Lopun aikaa poimitaan niitä päivänkakkaroita ja suudellaan ja haaveillaan. Ja tulkitaan omia tunteita liiaksikin asti. En tietenkään voi tietää millaista oli suhtautuminen tuollaiseen "eroottiseen kuvaukseen" (no, suutelemista kuvattiin mutta parin poistuessa "pariksi tunniksi aittaan" kertoja jäi odottamaan oven ulkopuolelle) tuona aikana, mutta tänä päivänä luettuna se tietenkin oli hyvin kevyttä ja mistään pornografiasta ei voida puhuakaan tämän teoksen kohdalla. (Ja tuo arvostelussa mainittu Olgan "turmeltuneisuus" oli sitä, että tämä oli läheisissä väleissä tuon Eliaksen kanssa, vaikka oli menossa naimisiin toisen kanssa...)

"Outoja vertauksia ja kaikenlaisia eriskummallisuuksia" kirja oli varmaan kyllä täynnä, mutta toisaalta juuri niistä muodostui se omaperäinen tunnelma, mikä kantoi läpi teoksen. Jollain tavalla kuitenkin pidin siitä paljon. Etenkin loppua kohden kerronta oli turhan "konstikasta", mutta päällimmäinen tunne ei ole silti ollenkaan negatiivinen. Oikein sopiva kirja tällaiselle helteisen heinäkuun päivälle. Joutilaisuuden ylistys.

Juhani Siljon arvostelusta (Uusi Aura, 1916): "Kolmesataaviisikymmentäneljä sivua mikroskooppitaidetta!"

 

 

1280314999_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lukemisen ohessa on tullut tutkailtua karttoja ja kotimaan matkaoppaita tulevaa kesälomareissua varten. Niin paljon ihania ja kiinnostavia kohteita - niin vähän aikaa, niin vähän rahaa...