Ostin viime talvena Töölön kirjaston poistomyynnistä Suvi Aholan (1993) toimittaman kirjan Hiljaista vimmaa - suomalaisten naisten päiväkirjatekstejä 1790-luvulta 1990-luvulle. Teos sisältää 34 suomalaisen naisen päiväkirjamerkintöjä, iältään 8-vuotiaasta tytöstä 76-vuotiaaseen naiseen.

Takakansiteksti kertookin, että "Hiljaista vimmaa antaa kuvan naisen elämänkaaresta; siitä miten tyttö kasvaa naiseksi, miten nainen tottuu parisuhteeseen ja äitiyteen, vanhenemiseen ja luopumiseen. Kirja valottaa myös sitä, mitä naiselle merkitsevät työ ja vapaus ja oikeus omaan elämään ja tilaan ja miten hän selviää eri roolien synnyttämistä ristipaineista ja inhimillisistä pettymyksistä. Samalla kun Hiljaista vimmaa avaa uusia näköaloja naisen elämään, kokemuksiin ja yksityisiin ajatuksiin se kertoo myös värikylläisesti suomalaisesta elämästä, sen muutoksista ja historiallisista mullistuksista."

On mielenkiintoista ajatella, että vaikka maailma on ollut kokonaan toisenlainen 1800-luvulla ja 1900-luvulla (ja edelleen 2000-luvullakin), painivat naiset kuitenkin pohjimmiltaan samojen asioiden kanssa. Päiväkirjamerkinnät esimerkiksi vuodelta 1918 olivat kiinnostavia siinä mielessä, että ne on oikeasti kirjoitettu sinä ajankohtana, merkinnät ovat autenttisia kirjoituksia sen hetkisten tapahtumien keskeltä, eikä jälkikäteen kirjoiteltuja muistelmia tai fiktiivistä "tällaista-silloin-varmaan-oli" -kerrontaa.

Loppusanat, "Valkoisen kirjan kutsu eli löytöretkellä päiväkirjojen maailmoissa", kirjaan on kirjoittanut Anna Makkonen. Oikeastaan oli jopa hämmentävää lukea, miten samalla tavalla olen itsekin aloittanut päiväkirjaan kirjoittamisen ollessani 8-vuotias. Ja miten samalla kaavalla kirjoittaminen on jatkunut, miten olen ottanut vaikutteita jopa samoista kirjoista kuin monet muut! Tietoisesti ja tiedostamatta. Miten käytän samoja fraaseja kuin kaikki muut ("anteeksi, en ole taas vähään aikaan kirjoittanut, lupaan parantaa tapani"). Jäin miettimään, että mistä nämä kaikki päiväkirjakirjoittamiseen liittyvät konventiot ovat minuun(kin) tarttuneet. En muista lukeneeni lapsena mitään päiväkirjamuotoista tekstiä, missä nämä asiat olisivat toistuneet ("Rakas päiväkirja" jne.), mutta muutakaan en keksi. Myöhemmin toki olen niitä lukenut ja minun päiväkirjojani selaillessa voi selvästi nähdä esimerkiksi sen, milloin olen lukenut ruotsalaisen Bertin päiväkirja -sarjan. Tai milloin alkoi L. M. Montgomeryn Runotyttö-vaihe. Myös kotimaisen kirjallisuuden klassikoiden astuminen elämääni on varmasti selvästi havaittavissa rivien välissä. Makkonen kirjoittaakin: "Päiväkirjanpitäjä ei ole vapaa muiden kirjallisuudenlajien vaikutuksesta - rakkaudesta kirjoittaminen saa päiväkirjassa usein rakkausromaanin muodon; matkapäiväkirjaa ohjaa matkakertomuksen perinne. On vaikea ajatella kirjoittajaa, joka olisi täydellisen tietämätön lajien konventioista." Tästä johtunevat monen päiväkirjanpitäjän samankaltaiset päiväkirjamerkinnät, kirjoitusajankohdasta riippumatta.

Toisaalta päiväkirjamerkinnöistä voi kyllä hyvin nähdä kirjoitusajankohdalle tyypillisiä asioita. Kovin vakavana ei voi tänä päivänä lukea esimerkiksi tätä 14-vuotiaan Maija-Kaisa Variksen merkintää vuodelta 1953:
"Meillä on auto! Pieni, musta kaino Volkswagen; mutta se on kyllä aivan yhtä hyvä, kaunis, tilava ym. kuin kaiken maailman "edustus"autot, ja varsinkin, kun se on oma, tai ainakin siitä tulee oma, kunhan me sen jaksamme maksaa. Paras puoli siinä on se, että sitä on halpa käyttää. Se on mielestäni kuin pieni hauska musta sileä kiiltävä koppakuoriainen, joka rauhallisesti pönkii pitkin tietä. Sen vauhti on rauhallinen ainakin verrattuna isän ajoon entisellä BMW:llä; sillä hän puotteli aina siinä yhdeksääkymmentä, eikä kuitenkaan ajanut kunnon kolaria kuin yhden kerran eikä silloinkaan satuttanut itseään, saati sitten laittautunut ns. pois päiviltä. Tämän vauhti on korkeintaan 70 km/t." (s. 29)

Millainen on teidän päiväkirjahistorianne?