1614082.jpg

Vanha, uskollinen puhelimeni alkoi vihdoin käydä turhan "rikkinäiseksi" (se kyllä toimii edelleen, mutta siinä alkoi ilmetä ns. pikkuvikoja, ja lisäksi kuorten takaosa oli kiinni teipillä). Äiti oli ystävällinen ja lahjoitti jostain saamansa uuden puhelimen, jota olen tänään opetellut käyttämään. Muuta en tässä osaa todeta, kuin että on tuo tekniikka mennyt aika hurjasti eteenpäin noin viidessä vuodessa. Uskollisen Nokia 1100:ni sain vuonna 2003, ja se on siitä lähtien palvellut moitteettomasti. Siinä ei ole mitään turhaa: sillä voi sekä soittaa että lähettää tekstiviestejä, soittoäänen voi tarvittaessa vaihtaa (yksinkertaisia, yksiäänisiä ääniä), matopeli löytyy ja aikoinaan hieno muistutustoimintokin löytyy. Siis täydellinen matkapuhelimeksi.

Minulla on ollut periaatteena, että puhelin on puhelin, kamera on kamera ja tietokone on tietokone. Siksi uudessa puhelimessani pidän täysin turhana ominaisuutena sekä kameraa että nettimahdollisuutta. Jos haluan ottaa kuvia, minulla on ("rikkinäinen") digikamerani mukana. Jos haluan lukea sähköposteja, käytän tietokonetta. Kannettava kun on melko yksinkertainen kantaa mukanaan minne meneekin, ja "mokkulani" on erittäin kätevä. Kertaakaan ei ole esimerkiksi bussimatkalla tai vaikka lenkillä ollessani tullut mieleen, että voisipa katsoa sähköpostit, juuri tässä ja nyt. Kaikkea kun ei ole pakko tehdä juuri sillä hetkellä kun asia tulee mieleen.

Kun aikoinaan (kuulostanpa vanhalta käyttäessäni tuota ilmaisua) kännykät yleistyivät tavoittamaan jokaisen yli 5-vuotiaan, käytiin keskustelua siitä, miksi ihmisen pitää olla saavutettavissa ympäri vuorokauden, oltiin sitten kesämökillä tai työpaikalla. Nyt tuo on jo normaalia, asia on hyväksytty eikä sitä enää ihmetellä kuin satunnaisissa naistenlehtien "näin kesytät kiireen" -artikkeleissa. Puhelimen sammuttaminen vaikka yöksi on jo extreme-toimintaa. (Myönnän, minullakin on puhelin päällä 24 tuntia vuorokaudessa.) Koska minäkin olen tuohon jo tottunut, että aina pitää olla puhelinsoiton tai tekstiviestin päässä muusta maailmasta, boikotoinkin kännykän käyttöä internetinä. Kamera vielä saattaa jossain tilanteessa olla kätevä toiminto, mutta internetinä minä en puhelintani käytä.

Säilytän tuon uskollisen nokialaiseni varmassa tallessa hätätilanteen varalta. Kuinka moni nykykännykkä toimii edelleen vielä viiden vuoden päästä? Luotan enemmän tuohon muovikuoriseen, teipattuun, ei-värinäytölliseen, yksiääniseen ja oikean kokoiseen puhelimeeni. Sitä paitsi uudessa puhelimessani on aivan turhan suuri näyttö, minkä vuoksi tekstiviestien kirjoittaminen on hankalaa, näppäimet kun ovat niin pienet ja liian lähellä toisiaan. Ja viimeinen asia, mitä en ymmärrä, on fonttikoko. Näytön koko vain kasvaa, mutta samalla kuvakkeet ja tekstit pienenevät. Epäloogista, jos minulta kysytään.

Enää en ihmettele, miksi esimerkiksi vanhuksille kännykän käyttö on vaikeaa. Kai se on, jos se on minullekin. Noista uusista puhelimista kukaan ota selvää...