Miksi joillekin ihmisille - minulle - mielipiteen julkituominen on mahdottomuus? Tai edes mielipiteen omistaminen yksinkertaiseenkin asiaan. Pohdin tätä marraskuussa NaNoWriMoni loppuvaiheessa, tässä katkelma:

"Isä tuli myöhemmin pitämään monologinsa Ainon huoneeseen. Siitä, että hyväähän he tarkoittavat ja että ymmärtääkö Aino.

"Sano nyt sinäkin jotain", isä kehotti kun Aino oli hiljaa ja nieleskeli kyyneleitään. "Sano sinäkin mielipiteesi."

"No…en mä tiedä mitä mun pitäisi sanoa", Aino sanoi hiljaisella äänellä. Sano sinäkin mielipiteesi. Kuinka monta kertaa hän olikaan kuullut tuon saman. Sano nyt sinäkin mitä mieltä olet. Kyllä hänellä aina mielipiteitä oli, ei ehkä yhtä paljon kuin muilla, mutta hän ei osannut sanoa niitä ääneen. Hän ei ehkä yksinkertaisesti uskaltanut olla mitään mieltä. Aina oli joku, joka pahoitti mielensä. Jos on vaihtoehdot A ja B, ja molemmilla on kannattajansa. Jos Aino sanoo kysyttäessä, että hän on samaa mieltä kuin A, pahoittavat B:n kannattajat mielensä. Ja jos samaa mieltä kuin B, pettyvät A:n kannattajat. Toki jos hänellä oli selvä mielipide asiaan, että joko A tai B, hän pystyi kyllä sanomaan sen. Mutta valitettavan usein hänelle oli aivan sama. Hän ei ollut mitään mieltä, hän ei ollut kummankaan puolella. Ja siitä ihmiset ärsyyntyivät. En mä tiiä tai Ihan sama olivat hänen vakiovastauksensa ja se sai ihmiset suuttumaan. Hän ei pysynyt enää kärryillä siitä, kuinka moni ihminen hänelle oli jossain elämänvaiheessa huomauttanut asiasta. Että pitää olla jotain mieltä. Ja pitää sanoa mitä ajattelee. Aino ei vain osannut. Eikä hän ymmärtänyt edes, mikä siinä oli niin vaikeaa. Hän pahoitti oman mielensä omalla päättämättömyydellään ja mielipiteettömyydellään, ja se sai hänet inhoamaan tätä luonteenpiirrettään. Toki hän kerta kerran jälkeen yritti ja yritti sanoa omia mielipiteitään, keksimään mielipiteitä ja pakottamaan itsensä päättämään mitä mieltä on. Se vain oli hänelle erittäin vaikeaa. Ehkä pohjimmiltaan kyse oli muiden miellyttämisestä. Aino halusi, että kaikilla olisi hyvä mieli ja että kaikki olisivat tyytyväisiä. Fraasi "ihan sama" pakotti toisen osapuolen päättämään asiasta, mikä periaatteessa tarkoitti sitä, että asiasta päättänyt henkilö on tyytyväinen valintaan. Aino ei ainakaan voinut valita väärin. Asialla oli tosin kääntöpuolensa, ja se oli juuri se, että ihmisiä ärsytti ettei Aino koskaan päättänyt itse mitään. Muut näkivät sen vastuun siirtämisenä, niin ettei Ainon tarvinnut päättää mitään tai vaivata päätään asialla. Aino pelkäsi väärin päättämistä. Jos piti valita asia, joka koskee vain häntä itseään, se oli paljon helpompaa. Ei tarvinnut ajatella kuin itseään. Jos asia koski jotain toistakin henkilöä, Aino mielellään antoi sen toisen päättää. Hän itse kyllä sopeutuisi päätökseen kuin päätökseen. Häntä olisi inhottanut tilanne, jossa hän olisi päättänyt asiasta toisin kuin toinen henkilö olisi halunnut. Esimerkkinä niinkin yksinkertainen tilanne kuin ruokalajin valinta. Ainolle on täysin sama mitä syödään. Toinen osapuoli, X, vaatii kuitenkin Ainoa päättämään. Kenties hänellekin on aivan sama. Aino pohtii aikansa, miettien kuumeisesti mielessään, mitä henkilö X haluaisi. Lopulta hän päätyy ruokalajiin A, josta ainakin hän itse pitää. Henkilö X olisi mieluummin ottanut ruuan B, minkä hän kertookin Ainolle, mutta vaatii heitä ottamaan Ainon valitseman A:n. Ainoa inhottaa koko ruokailutilanteen ajan, että henkilö X joutuu syömään hänen valitsemaansa ruokaa, jota hän ei itse olisi halunnut. Aino tuntee valinneensa väärin ja seuraavalla kerralla vaatii ehdottomasti henkilöä X valitsemaan. Hänelle itselleen on edelleen ihan sama mitä syödään. Hän kyllä ymmärsi, että tuo ärsytti muita ihmisiä, ja hän yritti ajoittain ajatella sitä toisinpäin, asettumalla itse muiden rooliin. Että hän olisi se, joka joutuisi aina valitsemaan ja päättämään. Se ei kuitenkaan ollut niin helppoa, muiden miellyttämisestä ja omien mielipiteidensä sanomisesta oli tullut liian iso asia hänen elämässään. Hän itse kiinnitti siihen huomiota jatkuvasti, aina todetessaan en mä tiiä tai ihan sama. Hän ajatteli aina tuon lauseen jälkeen, että nyt tuota ärsyttää. Mutta hän ei voinut sille mitään."

Siinä sellaisen henkilön kirjoitus, jolla on aina ollut ongelmia asioiden päättämisessä. Tokihan se olisi ihanaa jos voisi kerrankin sanoa, että "nyt me tehdään näin", mutta kun se tuntuu niin ylitsepääsemättömän vaikealle. Osaisikohan joku auttaa?