Tämä flunssa ei meinaa sitten millään hellittää otteestaan. En edes muista, milloin viimeksi olen ollut näin kipeä. Kuumetta sinänsä ei ole kuin reilut 37 astetta, vaikka olon puolesta veikkaisin paria astetta korkeammaksi... Olin jo parantumaan päin, mutta ehkä tuli sitten "rehkittyä" liiaksi ja se kostautui sitten näin. Haju- ja makuaistit palasivat jo hetkellisesti, mutta tänään mikään ei taas maistu miltään. Teen juominen tuntui jokseenkin hölmöltä, kun ainoa sitä kuvaava sana oli "kuumaa". Tänä viikonloppuna ei sitten tehdä mitään.

Kuten kuvan päivämäärästä käy ilmi, olin siis viime viikon perjantaihin asti kahden viikon alkuopetusharjoittelussa ekaluokassa. Toimimme apu- ja samanaikaisopettajina, sekä harjoitteluparin kanssa toteutimme oman projektimme (jolle tuli antaa aikaa vähintään 5 tuntia). Luokka oli loppujen lopuksi mukava ja oppilaisiin ehti lyhyessä ajassa kiintyä, vaikka luokan suurimmat epäkohdat olivatkin mm. työrauhan puuttuminen ja ns. puutteelliset oppimaan oppimisen taidot. Tiedollisesti oppilaat olivat erittäin eteviä ja kaikki heistä oli osannut lukea jo pitkään, suurin osa jo kouluun tullessaan.

Harjoittelu oli antoisa, mutta melko raskas (ehkä juuri noiden luokan ongelmien vuoksi). Tosin tämä flunssa varmaankin teki silloin jo tuloaan, joten sekin saattoi vaikuttaa. Harjoittelun jälkeen olen vain yhä enemmän varma siitä, että työskentelen mieluummin päiväkodin puolella. Toki luokanopettajan työssä on omat puolensa, mutta kyllä päiväkoti on ympäristönä enemmän se minun juttuni. Koin harjoittelun kuitenkin siinä mielessä hyödyllisenä, että osaan tarkemmin määritellä, millaisia taitoja esiopetuksen puolella lasten tulisi saavuttaa pärjätäkseen hyvin alkuopetuksessa. Tiedolliset seikat, kuten lukemaan ja kirjoittamaan opettelu on toisarvoista - ryhmässä toimimisen taidot ja positiivisen minäkuvan (ja koulukuvan) luominen ovat paljon tärkeämpiä. Tiedolliset asiat ehtii luokanopettaja opettaa, mutta ryhmätaitoja ja niinkin yksinkertaisia asioita kuin ruokailussa käyttäytymistä (veitsen ja haarukan käyttöä) voidaan paljon enemmän ja paremmin auttaa ja tukea päiväkodin puolella, jossa aikuisia on useampia. Luokanopettaja kun on luokkansa kanssa melko yksin.

Kävin kandityöni kanssa vihdoin kielentarkastajan luona. Työ vaatii siis kielentarkastajan hyväksynnän ennen sen palauttamista. Tiivistetysti työstäni annettu palaute on tuossa kuvassa: Oikein hyvä! Joitakin pilkkuvirheitä, muutama sellainen "tälle voit tehdä jotain, jos haluat, mutta on se ihan hyvä noinkin" -kommentti ja eipä oikeastaan muuta. Tiesin kyllä etukäteen, että työni vahvuus lienee juuri kieliasussa (nimim. Ikuinen kielipoliisi), joten saa nähdä mitä itse sisällöstä sanotaan. Siitä en olekaan niin varma... Mutta ilmeisesti sieltä on vähintään kolmonen tulossa (arvostellaan 1-5), koska ohjaajamme lupasi kaikille huomauttaa, jos työ uhkaa jäädä alle kolmosen - hän mieluummin antaa työn uudelleen korjattavaksi kuin arvostelee sen arvosanalla 1 tai 2 (toki jos se opiskelijalle riittää, niin pakkohan se on sellaisena arvioidakin). Onneksi, sillä minä ainakin haluan kyllä vähintään sen numeron 3. Mutta se nähdään kevään aikana, tässä vaiheessa prosessia työ pyörii ties kenellä ja kestää vaikka kuinka kauan.  Eipä tarvitse tuota enää murehtia, kun on kirjaimellisesti poissa käsistä!

Nyt ehkä yksi jakso Sydämen asialla -sarjan ensimmäistä tuotantokautta.