1737007.jpg

Tulokset yliopistoilta ovat tulleet. Minua odotti sellainen surullisenkuuluisa ohut kirjekuori. "Valitettavasti et tullut hyväksytyksi." Hain kahteen paikkaan, lastentarhanopettajakoulutukseen sekä kirjallisuuteen (Helsingin ja Tampereen yliopistot). No, näin kävi viime vuonnakin ja nyt ei auta muu kuin ajatella, että kolmas kerta sanoo toden.

Ohut kirje oli kyllä pieni pettymys, ja sitä purin siivoamalla. Tiskasin, pyykkäsin, järjestelin, siivosin... Siitä on tullut hyvä tapa purkaa ärtymystä tai turhautuneisuutta. Se myös pitkittää sitä itkuun purskahtamista. Olen huomannut tekeväni näin usein esimerkiksi poikaystävän kanssa riidellessämme (olettaen, että olemme paikassa, jossa tämä on mahdollista). Yhtäkkiä vain siirryn tiskaamaan. Ja tämä on kuulemma ärsyttävää - enkä yhtään epäile. Minuakin ärsyttäisi. Tässäkin tapauksessa (olin yksin sillä hetkellä kun luin kirjeet) siivousvimma yllätti, mutta jossain vaiheessa tuli raja vastaan ja kaaduin "sohvalle" nyyhkyttämään epätoivoisena ja suuren itsesäälin vallassa ("minusta ei ole mihinkään", "yliopistot ovat minua fiksummille"). Itkeminen kuitenkin helpottaa paljon enemmän kuin siivoaminen. Ja kun on saanut hetken kyynelehtiä rauhassa, on mukava huomata, että tuli sitten tiskattuakin samalla, eipä tarvitse enää. (Ihmisten lohdutus ja neuvot siitä, mitä tästä eteenpäin voisi tehdä välivuoden suhteen, on ollut myös suuri apu, kiitos!)

Edessä on siis toinen välivuosi, ja ajattelin käyttää sen kenties hieman edellistä hyödyllisemmin. Tämä välivuosi meni oleskellessa, matkustellessa ja rahaa tuhlatessa (joskin kävin hieman kyllä töissäkin), nyt on pakko ottaa itseään niskasta kiinni. Ajattelin mennä Avoimeen yliopistoon. Kasvatustieteen perusteet (varhaiskasvatus) kutsuvat. Mikäli jollain on avoimesta jonkinlaisia kokemuksia, kuulisin niitä mielelläni!

(Ja minäkö muka käytän liikaa sulkeita?)