Onko sinulla joku erityinen paikka, minne menet kaivatessasi yksinäisyyttä?
On. Kotona Nurmijärvellä on eräs paikka, jonne mennään pieniä metsäpolkuja pitkin. Se on pieni mäki, josta ei tosin näe kovin kauas puiden takia, mutta siellä tuulee rauhoittavasti. Toinen paikka on yleensä wc, ainoa paikka jossa pääsee lukkojen taakse. (En siis tarkoita, että täällä omassa asunnossani lukittautuisin vessaan, mutta ymmärrätte varmaan.) Niin kauan kuin muistan, olen aina vanhempieni kanssa riideltyäni lukittautunut hetkeksi vessaan rauhoittumaan ja itkemään. Teen sitä toisinaan edelleen.

Millainen on täydellinen aamiainen?
Vaihtoehtoja on monia. Yksi on sellainen, että nukkuu melko pitkään (eli herää viimeistään yhdeltätoista) ja keittää kahvin ja katsoo vaikka tv:tä samalla. Tuo on sellainen perus-hyvä-aamiainen. Täydellistä olisi tietysti saada aamiainen vuoteeseen, vaikka sen syöminen onkin käytännössä ehkä vähän hankalampaa. Se on kuitenkin sellainen mitä pidetään yleisesti hyvänä ja ns. ylellisenä. Ja kolmas on tietenkin sitten pöytään katettu hieno aamiainen monine vaihtoehtoineen. Myös ulkona (kirjaimellisesti) syöminen kesällä on ihanaa. Sitä on tullut joka kesä harrastettua takapihalla, edellyttäen että on herännyt siinä ennen puoltapäivää, jolloin aurinko paistaa terassille. Puolilta päivin ja sen jälkeen aurinko paistaa tosin kohtisuoraan ylhäältä vähän turhankin polttavasti, mutta päivänvarjo on onneksi keksitty.

Muisteletko mielelläsi menneisyyttä?
Toisinaan vähän liikaakin. Rakastan sitä tunnetta, kun huomaa joissain asioissa jotain nostalgista. Jopa tähän Helsinkiinkin on mahtunut sellaisia tunteita, sillä olen viettänyt täällä lapsenakin jo aikaa, sillä isovanhempani asuvat täällä ja isäkin asui siihen saakka kunnes muutti Nurmijärvelle. Olen ollut menneiden muistelija aina. Katsellut vanhoja kotivideoita ja valokuvia, kerta toisensa jälkeen..

Jos ihmissuhteesi eivät toimisi haluamallasi tavalla, yrittäisitkö löytää ratkaisut ongelmiin vai luovuttaisitko?
Jos kyseessä oleva ihmissuhde on yrittämisen arvoinen, en luovuttaisi missään nimessä. Tuollaisissa asioissa en ole periksiantaja (vaikka siskoni leikillään joskus antoi minulle ”periksiantajan tittelin”, mille on sittemmin useasti naureskeltu). Uskon, että lähes aina ratkaisut ovat löydettävissä ja kyse on vain siitä, että molemmat/kaikki osapuolet jaksavat yrittää eivätkä luovuta.

Nimeä muutama asia, jotka tekevät sinut todella onnelliseksi.
Tärkeän ihmisen läsnäolo sekä silloin kun kaikki on hyvin, että silloin kun tuntuu menevän huonosti. Metsässä kävely, onnistuneet teatteriharjoitukset, onnistunut työpäivä, hymyilevät ihmiset, hyvä ruoka, keskusteluhetket jonkun kanssa, toisen ihmisen ilahduttaminen ja auttaminen, avun saaminen tarvittaessa... Onhan noita.

Antaisitko toisen mahdollisuuden ihmiselle, joka on pettänyt?
Se riippuu täysin tavasta, jolla on pettänyt ja siinä on paljon muitakin tekijöitä. En näkisi mahdottomana, mutta toisen kerran tuskin ainakaan antaisi uutta mahdollisuutta. Vaikea sanoa kun ei ole joutunut tuollaiseen tilanteeseen.

(Ja kysymyksethän olivat eräästä galleria-kyselystä, jonka olen lyhyemmin täyttänyt vuosi sitten. Vastaukset eivät juurikaan olleet muuttuneet.)